Koiruutta meidän perheessämme edustaa kääpiösnautseri Peppi, joka on syntynyt keväällä 2007. Haukkuu kimakasti vieraille, mutta muuten onkin lempeä, hiukan nynnerö koira. Rakastaa ihmisperhettään, pursuaa hellyyttä tipusia kohtaan, jaksaa leikkiä Väinö -kissan kanssa ja juosta Heta -vuohta karkuun, kun vuohi tulee hampaineen liian lähelle sen turkkia. Vilma -kissaan suhtautuu hiukan pelonsekaisella kunnioituksella. Jos yleensä koira ajaa kissan puuhun, Peppin ja Vilman ollessa kyseessä voi mennäkin aivan toisinpäin. Peppiä tosin ei vielä ole tarvinnut puusta alas hakea, muuten kyllä pinkoo Vilmaa karkuun ja väistää aina kun Vilman kanssa osuu törmäyskurssille.

Meiltä löytyy kaksi kissaa. 11 vuotias löytöeläinkodista meille tiensä löytänyt neitokainen Vilma ja 8 kuukauden ikäinen vallaton kollipoika Väinö.

 

Kissa ei näe mitään syytä totella
toista eläintä, ei edes kahdella jalalla
kulkevaa.
Sarah Thompson

 

Väinö ja ihmeellinen suuri maailma ikkunan takana.

Vilma ja sattumalta kameraan tallentunut veikeä ilme. Yleensä tämä vanha lady yrittää käyttäytyä hyvin arvokkaasti ja aikuismaisesti, mutta välillä pääsee lipsahtamaan hulluttelun puolelle.

Vuohista olen haaveillut siitä asti, kun muutto maalle alkoi varmistua. Luin aiheesta kirjoja ja etsin netistä tietoa. No, nyt olemme asuneet täällä maaseudulla 11 vuotta ja lopulta minulla on se vuohi! Pidemmälle vuohen hankinta olisi varmasti mennyt ellei sattumalta olisi tullut tarjousta vuohineidistä, jolla oli paha tapa syödä asuinkavereina olleiden lampaiden villat. Vuohelle etsittiin pikaisesti uutta kotia ja näin Tuohetar, ystävien kesken Heta, saapui meille. Kaverinhan tuo neiti tarvitsee ja sellainen onkin jo tilauksessa. Kaveri vain odottelee kasvamista emon hoivissa vielä.

Tarkoituksena olisi astuttaa Heta ensi syksynä ja sitten kilistelyn jälkeen on odotettavissa ihan aitoa ja omaa kutunmaitoa. Olen antanut aivopestä itseni niillä kaikille kehuilla, joita olen kutunmaidosta lukenut ja kuullut. Hyvää ja terveellistä, niin moni ainakin väittää. Itse en ole kutunmaitoa maistanut muuta kuin juuston muodossa ja se ainakin on hurjan hyvää! Maltan tuskin odottaa, että pääsen lypsämään ja valmistamaan kutunmaidosta erilaisia herkkuja. Hienoa, jos se kelpaisia lapsillekin ja jopa nirsoilevalle puolisolle.

Tässä on Hetan kanssa vietetty yhteiselämää parisen viikkoa ja täytyy sanoa, että aivan ihastuksissani olen tähän uuteen tuttavuuteen. Kokemusta vuohista ei ole ja tämä kaikki menee kirjojen, netin ja vuohista tietävien tuttujen neuvojen avittamana. On tässä jo juostu vuohen kanssa kilpaa pihalla alppiruusupuskalle ja tirauteltu pieni kyynelkin yksin kanojen seuraksi jäävän vuohen ikävämääkinälle. Jälkimmäiseen toivottavasti saadaan helpotusta kunhan vuohikaveri muuttaa meille ja ensinmainittuun ei taida auttaa muu kuin pitkät hermot ja jonkinlainen suoja ruusun päälle viriteltynä. Rapsutuksenkipeä, huumorintajuinen ja utelias eläin tuo meidän Heta. Paljon ulkoillaan ja oleskellaan Hetan kanssa joka päivä, jotta yksinelo ilman toisten vuohien seuraa ei liikaa pääse masentamaan. Ja kivahan tuon kanssa on olla. Pihalla seuraa kuin hai laivaa, mitä nyt välillä jämähtää syömään kuusen- tai männynoksia (tai sitä alppiruusua). Peppi -koiraa yrittää saada puskemisleikkiin, mutta ei taida koirien tapoihin moinen kuulua. Kissat kiinnostaa Hetaa kovasti ja kissat suhtautuvat vuoheen pelonsekaisella uteliaisuudella. Koiran ja kissojen karvat tuntuisivat maistuvan Hetalle siinä missä edellisen kodin lampaiden villat, mutta onneksi koira ja kissat pääsevät nopeasti vilistämään vuohen ahnaiden hampaiden tieltä. Kaiken kaikkiaan tuon eläimen kanssa tulee varmasti toimeen, niin ihmiset kuin muutkin eläimet. Kiltti, mutta vallaton. Naurua ja hiukan hammastenkiristystä, sitä se taitaa olla vuohellisen elämä. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt tuntuu ainakin äärettömän hienolta onnenpotkulta että saatiin tuo suloisuus omaksemme.

 

Kuvassa Heta ja Peppi tekevät tuttavuutta.

Ronja syöttää Hetalla Hetan herkkua, männynhavuja.

Meillä asustelee tällä hetkellä yhteensä n. 100 piikkiöläisen maatiaiskanarodun edustajaa. On kukkoja ja kanoja ja muutama vastakuoriutunutkin tällä hetkellä. Olemme MTT:n maatiaiskanasäilyttäjiä ja poikastuottajia eli olemme sitoutuneet säilyttämään tätä maatiaiskanakantaa puhtaana ja lisäämään sitä vuosittain. Lisäksi meiltä on lähtenyt maailmalle siitosmunia, tipuja, nuorikoita ja aikuisiakin kanoja ja kukkoja.

Tuntuu hyvältä tietää mistä oman ruokapöydän kananmunat tulevat. Ja kiinnostavia eläimiä kanat ovat. Niiden touhuja seuraillessa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Ja omanlaisiaan persoonia jokainen, ei ollenkaan niin samaa massaa kuin voisi luulla. Kanoja pidetään yleisesti myös tyhminä eläiminä ja siitäkin voin olla vähän eri mieltä. Ehkä ne joskus ovat aikamoisia säheltäjiä, mutta useimmiten kaikelle löytyy hyvä syy. Kauniit ja rohkeat ja Salatut elämät jäävät kyllä armotta toiseksi mitä tulee suhdekoukeroihin ja se on varmasti sitä mielenkiintoista antia, kun näitä eläimiä seurailee. On niitä kukon lempivaimoja, epätoivoisia kosijoita, rukkasten jakelijoita, yhden miehen vaimoja ja salarakkauksia... Ja kun vielä iso osa kanoistamme ja kukoistamme ovat melkoisen kesyä sakkia, on näiden eläinten kanssa touhuilu ollut todella antoisaa. Syliinhän näistä osa on tunkemassa, kun kanalaan menee ja eihän siitä raaski kovin nopeasti pois lähteä, kun selvästi nauttivat sylittelystä ja silittelystä.

 

Tässä kuvassa vanhimpiin kukkoihimme kuuluva Elvis parvensa kanssa. Herraa alkaa jo ikä painaa ja sen näkee ihan käytöksestäkin. Ei olla enää niin nopeita ja sulavia liikkeissään. Onneksi on hieno poika Pirkka-Pekka seuraamassa isänsä jalanjälkiä.

Kukkamaat saavat kyytiä, kun kanoista ja kukoista osa pääsee liikkumaan vapaana pihamaalla.

Ja sitten välillä tulee näitä tällaisia pikkuisia.

Uteliaina ja ihmisrakkaina välillä kolkutellaan ihmisten ulko-ovella.

Sisu -kukko saa lämpimän halauksen Ronja -tytöltä.

 Alku paremmalle maailmalle on uskoa se mahdolliseksi.
- Lily Tomlin -